Tarinatoiminta
suunnistuskilpailu (helppo nopeus) 21.08.2011 K&T SRY CUP
*riks*
"Mikähän tuo oli", sanoin ääneen, kun kuulin katkeavan oksan äänen taka-alalta. Musta ratsuni vain hörähti ja jatkoi matkaamme eteenpäin. Sitten kuului vielä kovempi rusahdus tai räsähdys, en tiedä, kun säikähdyin niin pahasti. Kasperi on hyvä maastoratsu, se vain puhahti minun hermoilulle. "Joo, ehkä se oli vain lintu", sanoin hieman nolona. Aikuinen nainen ja säikkyy jotain metsikön ääniä.
*RÄKS*
"Iik! Mikä se oli!?" Huusin suoraa huutoa ja hyvä etten hypännyt satulasta alas pelästyessäni. Ratsullanikin on rajansa, joten se pysähtyi äkkipikaisesti ja hirnahti kovaan ääneen. Minä olin matkaavani edelleen eteenpäin, joten tömäytin pääni hevoseni äkkiä pystyyn noussutta kaulaa vasten. "Ai.. Miks sä noin teit?" kysyin, kun hieroin kipeää nenääni. Ehdin jo hetkeksi unohtaa edeltävät tapahtumat, kunnes viereisestä pusikosta hyppäsi tiikerinpentu meitä päin. Kasperi väisti karvapalloa vasemmalle, joten jäin taas kerran jälkijunaan menettäen tasapainoni ja pudoten maahan. Raidallinen hyökkääjä meinasi jäädä alleni, mutta vaistonvaraisesti otus hyppäsi pois ennen kuin tömähdin kovaan maahan.
No, eihän se tosiaan tiikerinpentu ollut, vaan naapurin viisikuinen kissa Karvinen. Karvapallo jaksaa aina pörrätä ratsastusmaastossa säikytellen viattomia ratsukoita eikä tämä kerta todellakaan ollut meidän ensimmäinen tapaaminen. "Aivan sama kuinka monta kertaa toi raitapeto minut säikyttää, on se joka kerta edellistä hirveämpi kokemus" tuskailin hevoselleni hieroen kipeää takamustani. Hieroin enimmät pölyt pois ja nousin takaisin hevoseni selkään, joten pääsimme jatkamaan matkaamme - Onneksi ilman enempiä säikyttelyitä.
kouluratsastus (oma ohjelma) 22.08.2011 Pikkukalliossa
"Ei voi olla totta! Miten tää on mahollista!" Huusin pää punaisena, kun olin hakemassa hevoseni varusteita trailerista. Varusteita, joita ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Heittelin Kasperin loimet ja pintelit ja riimut naruineen ympäri ämpäri traileria ja sen lastausovea, mutta satulaa, suitsia edes ohjia ei näkynyt yhtään missään. Hevoseni hoitaja tuli trailerille ja kysyi mitä ihmettä on tapahtunut, jolloin selitin asian hänelle. Hoitaja punastui, koska tajusi vasta nyt, että hän oli vastuussa Kasperin varusteiden pakkaamisesta.
"Noo.. Onneksi tämä ei ole virallinen kilpailu, joten varmaan voidaan mennä ilman varusteitakin", sanoin hetken päästä, kun olin saanut sisälläni kiehuneen veden laantumaan. Niinpä pakkasin riimuista siistimmän, siihen sopivan riimunarun sekä ainoan pintelinelikon, joka löytyi kokonaisuudessaan, mukaani ja lähdin hevoseni luo. "No niin Kasperi rakas, tänään onkin vähän erilainen varustus", sanoin hevoselleni, kun vaihdoin sen kulahtaneen riimun lähes uuteen. Kiinnitin riimuun nätin sinisen riimunarun ja aloin laittaa ruskeita pinteleitä hevoseni etusiin samalla, kun hoitaja laittoi toiset pintelin takasiin.
"Harmi kun piti mennä hävittämään niiden sinisten yksi pinteli.." puhelin puoliääneen katsoessani erikoista hevostani. Hieman liilahtavan sininen riimu, sininen riimunaru ja ruskeat pintelit ei ole ihan paras väriyhdistelmä. Siihen päälle vielä se, että minulla on punainen paita, koska Kasperille oli tarkoitus ottaa siihen sopivat varusteet. "Joo, ei auta muu kuin lähteä kentälle, eiköhän se tästä", sanoin taluttaessani hevoseni koulukenttää kohti juuri, kun meidät kutsuttiin suorittamaan rataa.
esteratsastuskilpailu (90 cm) 22.06.2011 Windsorissa
Kasperi oli tänään todella laiskalla tuulella. Vaikka kuinka hoputin ja kannustin ja rukoilin, että ori laukkaisia kovempaa, niin ei. Se vain kirjaimellisesti löntysti rataa eteenpäin. Onneksi sentään oli aika matala luokka kyseessä, eihän se olisi saanut ruhoaan yli metrin esteistä sillä vauhdilla, jota se kulki. Onnistuimme selvittämään radan täysin ilman virhepisteitä, mutta ajan suhteen niitä sitten tuli roimat neljä kappaletta.
esteratsastuskilpailu (50 cm) 22.06.2011 Windsorissa
Kuulin vain kovan kolahduksen, kun ainakin toinen Kasperin takasista osui trippelin korkeimpaan puomiin. Sen enempää en voinut jäädä miettimään asiaa, kun piti jo suunnata katse seuraavalle esteelle. Pituuseste, se ainoa este, joka ei vieläkään meiltä aina onnistu. Ensimmäinen meni ok, toinen meni nipin napin, kun meinasi tulla kiire. Kolmannelle tultiin täydellisesti ja ylikin mentiin upeasti. Sitä riemun tunnetta, kun päästiin lopulta maaliin ilman yhtäkään pudotusta. Paitsi se kolahdus, jota en enää muistanut onnistuneen päätöksen takia. Puomi lopulta tippui, koska osuimme siihen liian kovaa ja saimme neljä virhepistettä.
kouluratsastuskilpailu (Grand Prix) 30.04.2011, järj. taffel
Sateisena päivänä puistonpenkillä ei ole kiva katsella ratsastuskilpailuja. Vettä satelee koko ajan enkä edes tiedä milloin pilvet pois matelee. Mennään, mä haluan jo kotiin! Muuten elävältä syö tämä tuomarin työ, jossa ratsuja hiljaa katsellaan. Minun sisälläni minuutti on pidempi kuin tunti ja mielessäni aurinko lämmittää.
esteratsastuskilpailu (70-80 cm) 16.12.2010 Figuressa
Kiristin Kasperin satulavyön tiukemmalle ja laskin jalustimet alas molemmin puolin. Nostin sitten jalkani toiseen jalustimeen noustaakseni ylös, kunnes herra Väistänpä-sinua-ekaa-kertaa päätti ottaa muutaman sivuaskeleen. Jalkani venähti todella ikävään asentoon sen jäädessä jumiin hevosen jalustimeen. "Mitä sä teet?" Ärähdin hevoselleni, kun sain jalan irti ja orin aisoihin. Musta hevonen tuijotti minua tummilla silmillään mitään sanomaton ilme naamallaan ja tuhahti kasvoilleni. "Vai niin", mutisin hiljaa tiukentaessani otettani ohjista ja noustessani tällä kertaa onnistuen hevosen selkään.
En ymmärtänyt yhtään mikä ihme Kasperilla oli tänään, se ei ole koskaan ennen ollut tällainen. Ensin se ei päästä selkään ja, kun olimme siirtymässä lämmittelykentälle, päätti ori hangoitella vastaan. Se näytti oikein kaivavan etukavionsa paksuun, kovaksi tallattuun lumeen, kun annoin sille kovemmin pohkeita. Raippaa minulla ei tietenkään ole mukana, koska ei Kasperin kanssa ole koskaan tarvinnut käyttää sitä. Nyt melkein kuitenkin olisi ollut sille tarvetta, vaikka lopulta sainkin hevoseni liikkeelle.
Vihdoin pääsimme itse asiaan, kun Kasperi alkoi taas totella minua tavalliseen tapaansa todella hienosti. Kävelimme ensin rauhallisesti kentän pari kertaa ympäri, kunnes kehoitin orin reippaamaan käyntiin ja hetken päästä nostimme ravin. Teimme pääty-ympyrän kahdesti, pari volttia ja kun olimme tekemässä suunnan vaihtoa muiden lämmittelijöiden tapaan, leikkasi hevoseni taas kerran kiinni. Se vain tömähti paikalleen ja jäi luultavastikin tuijottamaan edessämme menevää ratsukkoa.
Minulla oli tänään muutenkin huono päivä ja tämä katkaisi lopullisesti minun sietokykyni. Hetken yritin rauhallisesti saada hevoseni edes liikkeelle, mutta sen jälkeen yksinkertaisesti luovutin - En vain jaksanut enää. Nousin ratsailta ja onnekseni Kasperi suostui liikkumaan, kun lähdin taluttamaan sitä pois kentältä. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos se ei olisi liikkunut vieläkään. Olisin varmaan jättänyt sen keskelle kenttää, mutta hyvä ettei tarvinnut tehdä niin.
esteratsastuskilpailu (40-50 cm) 16.12.2010 Figuressa
Nukuttuani todella levottomasti pyöreät viisi tuntia, päätin vihdoin nousta ylös neljän aikoihin. "En mie kuitenkaan saa enää unta, kun hermoilen tän päivän suoritusta koko ajan", puhelin itsekseni mennessä tekemään aamupalaa. Mojovan aterian jälkeen kävelin tallille laittamaan hevosten aamuruuat valmiiksi, kun ei minulla ollut muutakaan tekemistä. Matkalla rehuvarastoon vilkaisin Kasperin karsinaan ja huomasin, että sen upeat mustat jouhet olivat kauniilla kutrilla ja väriltään vaaleanpunaiset. Anteeksi mitä? Hieroin silmiäni ja katsoin hevostani uudelleen: Kyllä, sillä on vaaleanpunaiset jouhet, minkä lisäksi se on kauttaaltaan haaleansininen ja kutistunut ainakin puoleen.
"Miks mun hevonen on joku My Little Pony?!" Sanoin todella kovaan ääneen kiiruhtaessani ympäri tallia etsien jotakuta kysyäkseni tiesikö joku asiasta jotain. Mutta ketään ei näkynyt eikä ihmekään, eihän kello ollut vielä kuuttakaan. Juoksin takaisin hevoseni karsinalle tarkistamaan, josko olin nähnyt omiani vähäisen unen takia. Muutamaa metriä ennen karsinan ovea kompastuin jalkoihini ja kaaduin kylmälle lattialle - Makuuhuoneeni lattialle, jos tarkkoja ollaan. "Huh, se olikin vain unta", huokaisin helpotuksesta noustessani lattialta takaisin sängylleni.
Nappasin omenan juostessani keittiön kautta ulos talosta päästäkseni nopeasti tarkistamaan hevoseni olevan edelleen komea, 158 senttinen friisiläinen. "Anna sen olla vain unta, olihan se vain unta.." toisin hiljaa kiiruhtaessani tallille. Avasin oven ja astuin sisään lämpimään, hevosen tuoksuiseen talliin. Kävelin muutaman askeleen verran hevoseni luokse ja siellähän se oli: Kaunis musta karva kiiltäen.. mudan seasta. Räpytin silmiäni epäuskosta, koska ei voinut pitää paikkaansa, että hevonen sotkisi itsensä tuollaiseen määrään kuraa yhden yön aikana - turvekarsinassa!
"Kuka on vienyt Kasperin pihalle, vaikka mä laitoin hoitajien huoneeseen, tallin oven sisäpuolelle ja vielä Kasperin karsinan oven molemmin puolin lapun, että sitä EI - SAA - VIEDÄ - ULOS!" tuhahdin kovenevaan ääneen päästessäni muutamasta tallitytöstä koostuvan ryhmän lähelle. He kääntyivät katsomaan minua ja näyttivät hieman pelokkailta. "Ei me mitää.. En mää tiiä. En mie ainakaan." Vastauksista päätellen kukaan heistä ei sitä tehnyt eikä he myöskään tienneet, kuka se olisi tehnyt.
No, eihän sillä ollut merkitystä kuka sen teki, minähän se joutuisin sotkun silti siivoamaan. Eipä siis auttanut muu kuin viedä musta-ruskea karvakasa pesukarsinaan ja aloittaa hommat. Tunnin verran sain valutella vettä ympäri Kasperia, kunnes se vihdoin kiilteli puhtautta. "Ens kerral sut varmaa pitää lukita sinne karsinaan. Miten lukutaidoton hoitaja uskaltaa edes koskea sinuun", puhelin harmistuksissani hevoselleni kuivatessa sen mustaa karvaa. "Tuire, mitä sä täällä teet?" siskoni Luciana kysyi ihmeissään, kun käveli pesukarsinan ohi. "Öö, miltä näyttää. Kuivaan Kasperia, kun joku oli vienyt sen.." vastasin, kunnes Luciana keskeytti minut sanoen: "Teidän kisathan alkaa puolen tunnin päästä!" Leukani olisi kolahtanut lattiaan, jos tämä olisi piirretty. Niinpä se vain aukeni astetta hieman liikaa, mikä teki kipeää.
Onneksi Luciana saattoi hoitaa hevoseni kilpailukuntoon, jotta saatoin tehdä pikaiset valmistelut itselleni. Lähtiessämme matkaan soitin vielä kilpailunjärjestäjälle ja anoin häntä siirtämään starttimme viimeiseksi, koska muuten emme millään kerkiäisi mukaan. Onneksi hän suostui siihen, joten saatoimme kiiruhtaa kilpapaikalle ja suunnata suoraan lämmittelykentälle, koska vuoromme olisi vajaan viiden minuutin päästä.
-->kenttäratsastus 30.09.2010 KERJ-Cup
Kasperi oli ottanut varaslähdön tämän päivän kenttäkisoihin: Se oli karannut muutaman muun hevosen kanssa ja ne päättivät jostain kumman syystä lähteä hyppäämään maastoesteitä! Näin minulle ainakin kerrottiin, kun olin juuri saapunut tallille laittamaan hevostani matkustuskuntoon. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä katsomaan, mitä ihmettä on oikeasti tapahtunut.
Siellähän ne hevoset olivat, maastoradan puolessa välissä mutustamassa kauniin vihreää ruohikkoa. Ne eivät huomioineet saapuvia kaksijalkaisia, joten pääsimme helposti niiden luokse ja otettua ne kiinni. "Mitä ihmettä sie oikein kuvittelit tekeväsi? Meillä olisi kisa edessämme ja sie vain lähdet karkuun. Olisit voinut loukata itsesi ja miten sie nyt muutenkaan tällaista teet", kysyin hevoseltani vaikka se ei luonnollisestikaan ymmärtänyt sanaakaan. Käveli vain tyytyväisenä vierelläni tallille.
Onneksi minulla oli tapana lähteä vähän turhankin ajoissa matkaan, joten minulla oli hyvin aikaa tarkistaa Kasperin kunto ennen matkaan lähtöä. Mitään orille ei ollut käynyt, se oli vain hieman sotkuinen, joten harjasin sen puhtaaksi. Sitten jätin sen hetkeksi karsinaansa, jotta saisin pakattua tavaramme traileriin. Tämän jälkeen kävin hakemassa mustan hevoseni, laitoin sen hevosenkuljetusautoon ja pääsimme matkaan kohti Lime-nimistä tallia, jossa kilpailu järjestetään.
esteratsastuskilpailu 24.09.2010 Pihlajamäen tallilla
Nyt se alkaa, estekisa starttaa! Anna pohkeita, muista myös ohjata. Hyppää yli ekan esteen, jatka matkaa läpi kaarteen. Viimeinen ylitys, voittoajan alitus!
vaellus 12.09.2010 Lapissa
Saavuimme varttia vaille kymmenen Saanan Samot -nimiselle tallille. Emme olleet ensimmäinen ratsukko, emmekä viimeinen, koska ihan viimeisin osaanottaja saapui "vasta" hieman yli kymmenen. Heillä ei kuitenkaan mennyt kuin pari minuuttia valmistumiseen, joten pääsimme matkaan heti kymmentä yli kymmenen. Kuten esitteessä oli sanottu, lähdimme ratsastamaan kohti Saanan tunturia.
Nousu oli jyrkähkö, mutta varmajalkainen ja vahva Kasperi suoriutui siitä helpolla. Kun pääsimme Kilpisjärven rannalle ratsuni jännittyi innosta - vettä! Se kuvitteli pääsevänsä laukkaamaan vedessä kastellen ratsastajansa, mutta toisin kävi: Ravasimme rauhallista tahtia hieman kauempana vedestä, koska kukaan ei halunnut kastua näin vilpoisen päivänä. Edessä olisi vielä kuitenkin yli viisi tuntia, joten sinä aikana vilustuminen voisi ottaa jo vallan.
Rafaelin porofarmilla tarjottu nokipannukahvi oli todella hyvää ja lämmitti ihanasti. Poronlihasämpylät oli myös ihan uutta minulle, mutta hyvin niitä silti meni alas viitisen kappaletta. Kasperi mutusti omat eväänsä pikaisesti ja alkoi sitten tutustua matkatovereihin. Aluksi se näytti "juttelevan" puoliveritamman kanssa, mutta lopulta se päätyi tekemään parempaa tuttavuutta suomenhevosruuna Pelon kanssa.
Tauon loputtua jatkoimme matkaa suunnitellun mukaisesti eteenpäin. Ikävä kyllä emme törmänneet yhteenkään poroon, vaikka niilläkin oli juuri ollut ruoka-aika ja paikka sijaitsi lähellä käyttämäämme polkua. Pettymys näkyi monen osanottajan kasvoilla, mutta eihän sille minkään voinut. Joen ylitys onnistui ongelmitta kaikilta, kuten myös myöhemmin eteen tulleen puusillan ylitys.
Pidempi tauko tuntui kestäneen paljon lyhyemmän aikaa kuin ensimmäinen pysähdys, mutta niinhän se aika kuluu kun on mukavaa. Pian olimmekin jo matkamuistomyymälän pihalla, jossa pääsimme vihdoin tutustumaan poroon tarkemmin. Kävin ensin katsomassa sitä yksin ja ennen lähtöä Kasperikin pääsi tervehtimään sarvetonta harmaakarvaa.
Loppumatka sujui reippaassa tahdissa ja lisäksi pääsimme hyppäämään maastoesteitä. Kasperi hyppäsi niitä mielellään, vaikka osan jouduimme kiertämään, koska olivat parikymmentä senttiä liian korkeita. Mutta se ei haitannut menoa yhtään. Palattuamme tallin pihalle, nousimme satulailta ja sidoimme hevoset riviin ulkona olevaan harjauspuomiin. Yhdessä riisuimme hevosilta varusteet pois ja pääsimme pareittain pesemään hevosemme retken jäljiltä. Olimme kolmantena, joten kerkesin hyvin putsata Kasperin suitset ja hieman hinkata myös satulaa, johon oli kertynyt likaa. Lopuksi hevoset pääsivät lämpimään karsinaan rauhoittumaan, kun omistajat saivat runsaan, herkullisen aterian upeassa kartanossa.
maastoestekilpailu 15.08.2010 Valkamassa
Istuskelin tallin työhuoneessa tietokoneen ääressä tutkailemassa netin hevostarjontaa. "Puokki, poni, vanha, suokki.. Äh, eihän täältä löydy mitään!" Puhelin itsekseni tuskastuneena, kun kolmen tunnin sisällä olin löytänyt vain kolme ehdokasta, joista yksikään ei kuitenkaan kolahtanut täysillä. Vihdoin kuitenkin löysin tulevan silmäteräni: komean mustan friisiläisorin Alankomaista.
Ottaessani yhteyttä unelmahevoseni omistajaan sain ikäväkseni kuulla, että orin on tarkoitus lähteä Amerikkaan viikon päästä. Tunnin yritin kääntää miehen päätä, mutta hän ei milllään suostunut. Niinpä jouduin lopettamaan puhelun ikävystyneenä. Seuraava yö meni pyöriessä sängyssä, koska en saanut Casparus v.d. Sneek -nimistä friisiläisoria mielestäni. Minun on pakko saada se! Ajattelin kun nousin kolmen tunnin jälkeen ylös - ilman hetkeäkään unta. Ei minua kyllä väsyttänytkään.
Tutkin tilejäni, laskuja ja muita rahamenoja ja vihdoin puolen tunnin mietiskelyn sekä laskeskelun jälkeen olin selvittänyt, että minulla olisi varaa nostaa tarjoustani. Hevosen omistaja herra Fraukje oli nimittäin sanonut, että lupaamani tulevaisuus kuulosti kyllä paremmalta kuin nykyisen ostajan, muttei kuitenkaan tarpeeksi hyvältä esittämäni hinnan rinnalla. Niinpä kirjoitin uuden, rahakkaamman ostotarjouksen ja lähetin sen hevosen omistajalle.
Vasta puolilta päivin sain vastauksen - myöntävän vastauksen! Soitin heti siskolleni, jonka talli sijaitsee Alankomaissa. "Sain ostettua Kasperin!" sanoin innoissani, kun siskoni Luciana vastasi puhelimeen. "Hienoa! Onkos orin kuljetus tänne jo hoidettu vai vielä hoidossa?" hän kysyi. "Vielä hoidossa, sain vastauksen viisi minuuttia sitten", naurahdin puhelimeeni. "No mä laitan yhden tallipojistani matkaan, sehän ei ole kovin kaukana meiltä", Luciana sanoi. "Täydellistä! Mie menen sitten varaamaan itselleni lipun teille päin, toivottavasti löytyy mahdollisimman pian joku aika."
Sopiva lento lähti vasta kolmen tunnin päästä, vaikka eihän se oikeasti kovin pitkä aika ole. Ja saipahan Kasperi tutustua rauhassa uuteen asuinpaikkaansa ennen kuin omistajansa tulee häsläämään sen ympärille. Vihdoin ja viimein pääsin katsomaan hevostani sen tarhatessa suurella laitumella. Voi että se on komea, paljon komeampi kuin kuvissa! Ajattelin ihastuneena. "Joo, se on tosi upea", Luciana sanoi tietäen tarkalleen mitä ajattelin, "Ja se on kokonaan sinun", hän jatkoi hymyillen. Minun, totta totisesti minun.
esteratsastuskilpailu 06.08.2010 Lutinassa
Sää on todella lämmin sekä kaunis ja aurinko paistaa kirkkaana. Uljas musta hevoseni vaikuttaa vähän liiankin pirteältä taluttaessani sitä uuden, valkoisen hevoskuljetusautoni ramppia pitkin alas. Hevoseni katselee uteliaana ympärilleen ennen kuin kajauttaa kovaäänisen ja kimakan tervehdyksensä sumuiseen ja tihkuiseen ilmaan. Huomaan että meille suodaan kaikkien paikallaolijoiden katseet, joten talutan turhan kiireesti hevoseni trailerin taakse turvaan muiden katseilta. Sitaisen hevoseni kiinni siksi aikaa, kun poikkean pikaisesti kansliassa maksamassa lähes olemattoman osallistumismaksun. Valitettavasti saavun paikalle pieneen kopperoon väärään aikaan, sillä se on täynnä ihmisiä. Vuoroni koittaessa kanslisti vilkaisee minua kerran päästä varpaisiin ja ottaa sitten osallistumismaksun tasarahana. Palatessani takaisin trailerille saan nauravia katseita osakseni.
Vaihtaessani myöhemmin vaatteita vessassa huomaan kuvajaiseni. Ja voi jestas, mitä näenkään: Hiukseni värjättyinä pinkiksi!
kouluratsastuskilpailu (GP) 04.08.2010 jossakin PK-seudun hevoskeskuksessa
"Voi ei, täällä alkaa sataa!" Huudahdin hermostuneena poikakolmikolle, joka letitti ratsuni jouhia kuntoon. "Kaksi osallistujaa vasta mennyt ja vielä seitsemän ennen meitä!" Onneksi meillä sentään oli suurempi traileri mukana, joten ylväs - kohta uitetun koiran näköinen - ratsuni mahtui sinne hyvin hoitajiensa kera.
Puin sadetakin, kurahousut ja lopuksi otin kahden hengen sateenvarjon käteeni, kun lähdin ulos traileristani. Oli pakko mennä tarkistamaan missä kunnossa kenttä on, kun vettä on tullut kaatamalla kahdenkymmenen minuutin ajan. "Ei hitto sentään, se on yhtä kuravelliä!" Tuhahdin nähdessäni radan. Eräs aikaisemmin vielä kauniin kimo puoliveritamma tuli juuri ratsastajansa kanssa radalta. Molemmat olivat yltä päältä kurassa, koska radassa oli todella paljon laukkaamista.
"Vihaan, vihaan, VIHAAN sadetta!" Sadattelin ääneen, kun pääsin takaisin hevosautoni suojaan. Kaikki nuoret miehet vilkaisivat minua pelokkaina, koska tiesivät ettei siitä seuraa hyvää, jos minä olen vihainen. Onneksi hevoseni ei välittänyt sateen aiheuttamasta metakasta auton katolla saatikka minun kiukuttelusta. "Ja minä vielä ostin UUDEN FRAKIN JA HATUN tätä varten!" Sanoin lähes huutaen. "Kasperillakin on uudet pintelit ja satulahuopa, arvatkaa vain missä kunnossa ne on TUON HITON KURAMUTAVELLIN JÄLKEEN!"
Vaikka kuinka huusin ja raivosin, sade ei millään pelästynyt minua. Se vain jatkoi ja jatkoi, kunnes oli meidän vuoro. Talutin yhä vain märemmäksi tulevan hevoseni ulos trailerista kohti kentän porttia, kunnes joku huusi perästäni: "Sulla on vielä kurahousut jalassa!" Onneksi hevoseni oli rauhallinen niin kuin aina, joten saatoin vain päästää siitä irti ja repiä housut jalasta. "Tämänkin vielä, hitto sentään.." murisin jatkaessani matkaa.
Alussa oli helppoa, koska piti lähinnä ravata, jolloin rata ei ollut ihan mahdottomassa kunnossa. Mutta loppua kohden se vain paheni. Tottakai 13 askeleen piaffen kohta oli yksi iso lätäkkö. 'Ne pintelit, minun kauniin valkoiset pintelit' oli melkeinpä ainoa ajatukseni, kun laukkasimme pitkän sivun keskelle. Mutta ei auttanut kuin aloittaa liike. Kasperi kummasteli märkää, upottavaa ja roiskivaa pohjaa, mutta totteli kuin totteli apuja.
Selvisimme radan jotenkuten. Tai niin ainakin luulen, en muista enää, koska sain hermoromahduksen päästessäni takaisin hevoskuljetusautolleni. 'Minun frakki, minun silinteri. Pilalla, pilalla, pilalla.." toistin hiljaa yksinäni. Kaksi hoitajaa meni laittamaan Kasperia kuntoon ja yksi toi minulle puhtaan vaatekerran. Juuri kun viimeinen ratsukko tuli ulos radalta, sade loppui kuin seinään.
kouluratsastuskilpailu (Int I-II) 04.08.2010 jossakin PK-seudun hevoskeskuksessa
"Voi ei!" Parahdin kun avasin ratsuni varustelaatikon. Löysin sieltä ruskeat suitset, jotka eivät edes olleet Kasperin omat. "Kuka hitto on laittanut mukaan ainoastaan jotkut nivelkuolaimilla varustetut RUSKEAT suitset?!" Huusin, vaikka kukaan sitä tuskin edes kuuli. Me käytämme aina ja ihan aina mustia varusteita: Ei vaaleita, ei ruskeita eikä ainakaan erivärisiä varusteita. Ei auttanut kuin laittaa nuo kamalan väriset nahkaremmit hevoseni päähän ja toivoa, ettei meitä hylätä väärien kuolainten takia.
Varusteiden laiton jälkeen annoin Kasperin yhdelle tallipojista, jonka tuli hieman kävelyttää hevostani ja sitten laittaa sen harja sekä häntä kuntoon. Itse menin tällä välin vaihtamaan vaatteeni päälle. Mitä, missä mun paita on? Ihmettelin mielessäni kun en löytänyt repusta valkoista kauluspaitaani. Löysin ainoastaan pohjalta ikisen vanhan, ryttyisen neonvihreän paidan, joka oli aikoinaan kauluspaita. Nyt siitä oli revenneet puoliksi irti ja nappejakin puuttui - Ja tietenkin juuri yläreunasta, että se varmasti näkyisi kaikkialle.
Hanskatkin olivat väärän väriset. Olisivat olleet edes vihreät, mutta ei - Ne olivat punaiset! Eivät sentään pinkit, ajattelin. Meidän vuoro kuulutettiin olevan seuraavaksi, joten lähdin etsimään ratsuani. Se odotti nätisti kentän laidalla, mutta mitä - Missä sen kauniit letitykset ovat? Hännässäkin roikkui joku kuusenoksa. "Sun piti letittää sen harja ja häntä!" Sanoin vihaisena tallipojalle, joka vain painoi päänsä maahan. Nyppäsin oksan pois, setvin pahimmat takut hännästä pois ja nousin hevoseni selkään.
Katsomo oli hiirenhiljaa, kun he katsoivat meidän kulkua tuomareita tervehtimään. Saatoin vain toivoa, ettei meitä hylättäisi. Laittaisivat edes viimeiseksi, kunhan eivät hylkää. Ennen kuin pääsin edes aloittamaan, tunsin kuinka vihreä paitani oli ihan hiestä märkä. Tuskailin koko ohjelman ajan, koska en saanut mielestäni varustevirheitäni: Vaikeaahan se oli, kun kaksi niistä oli nenäni edessä koko ajan. Ja harjakin letittämättä..
estekilpailu 06.07.2010 Vinskin ponitallilla
"Haloo..? Onko tämä Vinskin hevostallilla?" Sanoin epävarmana matkapuhelimeeni, kun joku nuori naishenkilö vihdoin vastasi soittooni. "Joo", kuului nopea vastaus. "Teillä on tänään estekilpailut, otattekohan te vielä osallistujia mukaan? Tiedän, olen todella myöhässä, mutta ehkä.." selitin, kunnes naishenkilö keskeytti sanoen: "Nimi ja ratsun nimi?" Häkellyin ensin, mutta kerroin pian oman ja Kasperin koko nimen. Totta totisesti, kerroin myös toisen nimeni, vaikka sitä ei kisoissa tarvita.
Eräs tallipojista oli jo pakannut minun ja Kasperin kisavarusteet traileriin, joten sain vain nousta autoon lopetettuani puhelun ja lähteä ajaa määränpäähän. Talli oli onneksi aika lähellä, joten kerkeäisin ihan hyvin perille. Tai niin minä luulin.
Kun saavuimme paikan päälle, siellä oli jo täysi tohina meneillään. Otin hevoseni ulos trailerista, koska tiesin että meillä on tulenpalava kiire. Kisa-avustajani Kiiran kanssa laitoimme Kasperin kiireesti - mutta silti huolellisesti - kuntoon, minkä jälkeen talutin orin verryttelykentälle. Kyselin kentän ympärillä olevilta ihmisiltä, onko kenelläkään kakkosluokan ratapiirrosta lainaksi. Missä vaiheessa minä olisin sellaiseen kerennyt tutustua. Niin joo, ehkä sen kuukauden aikana, kun kisapäivästä hevoslehdessä ilmoitettiin..
"Aijai, vaikea rata. Eiköhän me selvitä, jotenkin.." puhuin ratsulleni, kun lämmittelin sen kanssa kentällä. Kun Kasperin lihakset oli lämmenneet, aloitimme helpoilla esteillä: noin 60 sentin pystyjä sekä oksereita. Muutaman kerran jälkeen siirryimme 80 sentin kolmiosaiseen sarjaan: Kasperin ainoaan heikkouteen, joita radassa oli yhteensä viisi! Kaiken lisäksi verryttelymme jäi vielä kesken, kun avustajani tuli lähes juosten ilmoittamaan, että vuoromme alkoi jo!
estevalmennus 27.01.2010 Heleässä
Kun olimme käyneet kunnon lämmittelyn jälkeen kaikki askellajit läpi, pääsimme hyppäämään verryttelyesteitä, jotka olivat noin 60 sentin korkuisia. Suoritimme ne Kasperin kanssa ongelmitta, kuten muutkin ratsukot. Lämmittelyjen jälkeen nousimme ratsailta, sidoimme hevosemme maneesin porttiin ja aloimme rakentaa varsinaista rataa.
Me olimme Kasperin kanssa ensimmäinen ratsukko, joten noustuani selkään kiersin maneesin läpi alkupuoliskon ravissa ja loput laukassa. Tämän jälkeen ohjasin ratsuni lähtöviivalle ja nostin laukan. Ensimmäisenä esteenä toimiva muuri onnistui helposti, kuten myös seuraava kaksiosainen sarja. Tämän jälkeen suoritimme ristikonkin ongelmitta, mitä seurasi aika tiukka käännös pensaan ympäri. Kasperi oli hieman kankea, vaikka lämmittelimmekin pitkän aikaa, joten mutka meni hieman pitkäksi. Jatkoimme kuitenkin vauhdilla eteenpäin ja saavutimme kolmiosaisen sarjaesteen. Ensimmäinen meni hyvin, mutta sen ja seuraavan esteen väliin jäi kolme ja puoli laukka-askelta pelkän kolme sijaan, joten toinen este tuli kolinalla alas. Tämä hieman herpaannutti minut sekä Kasperin, joten kolmas este ei mennyt yhtään sen paremmin. Sentään pääsimme sen yli, vaikka menikin todella tiukalle kahden laukka-askeleen pituisen välin takia. Onnistuimme palauttamaan menon normaaliksi ja pääsimme viimeisen esteen kunnialla yli ja maaliin tulimme hieman yli tavoiteajan.
Seuraavaksi katselimmin muiden suorituksia, minkä jälkeen juttelimme yhdessä missä kenelläkin meni mokaan. Tämän jälkeen tuli meidän vuori suorittaa rata uudestaan ja jutteluhetkestä viisaampana uskoin, että saisimme tällä kertaa puhtaan suorituksen. Nostin ravin ja ohjasin Kasperin lähtöpaikalle, jonka sain ylittää saman tien nostamalla laukan. Muuri meni hienosti, ei ongelmia kaksiosaiselle sarjallakaan ja tällä kertaa tulin hieman toisesta kulmasta neljännelle esteelle, jotta pääsisimme paremmin sitä seuraavalle puskaalle. Nyt mutka ei mennyt pitkäksi, joten pääsin rauhassa keskittymään edessä olevaan sarjaan. Laukkasimme rauhallisesti, mutta nopeasti ensimmäiselle pystyesteelle. Alastulon jälkeen keskityin toden teolla antaakseni Kasperille ajoissa merkin hyppyä varten ja onnistuihan se! Alastulon jälkeen kaksi askelta ja kolmaskin ylitys meni upeasti. Vielä viimeinen este ja tunsin kuinka ratsuni venytti itsensä pituusesteen yli. Ohitettuamme maaliviivan hidastin Kasperin raviin ja kiitin sitä vuolaasti hienosta työstä.
Nousin Kasperin selästä ja talutin sitä maneesin toisessa päässä samalla kun muut suorittivat radan uudelleen. Lopulta kaikki olivat hypänneet esteet, joten siirryimme niiden joukkoon kävelemään. Kun hevoset olivat viilenneet, sidoimme ne taas kiinni maneesin porttiin ja menimme purkamaan radan. Kauaa siinä ei mennyt, joten pian pääsimme lähtemään kotiin Kasperin kanssa.
