Dayo Ranch on hevostila, joka sijaitsee virtuaalisen Yhdysvaltain osavaltiossa, Virginiassa. Lähin naapuri olisi vajaan kymmenen kilometrin päässä, jos se ei olisi tällä hetkellä tyhjillään. Samainen lähitila onkin sitten ainoa naapuri 50 kilometrin säteellä. Tämä ei kuitenkaan ole haitaksi tallin toiminnan kannalta, on oikeastaan vain mukavaa, kun hevosten kanssa voi kulkea täysin vapaasti lähimaastoissa.
Dayon kaikki toiminta pyörii lännenratsastuksen ympärillä: hevosilla kilpaillaan lähinnä VLRY:n alaisissa kilpailuissa ja myöhemmin kuvioihin tulevat kasvatit tullaan kouluttamaan lännenratsuiksi. Tallin rotupainotus tulee olemaan quarterhevosissa mutta ainahan mukaan mahtuu myös muita hevosia: paint- ja arabianhevosia, quarabeja sekä muutama appaloosakin.
Tällä hetkellä laumamme on vielä melko pieni, mutta pikkuhiljaa hevosten määrää on tarkoitus kasvattaa tuomalla uusia kasvoja muualta maailmasta. Niitä odotellessa, sinähän voisit mennä tutustumaan nykyiseen asukasjoukkoon.
terveisin, Tuire N.
oriit Sonofstyle Doublesocks Mind Control Good Ol' Rebel CHR Alcatraz RW' Hero of the Story Ima Spotted Little Boy Blue Easy Street CHR By The Way Rashad al Qismat yksityiset HOW Trustworthy
qh qh qh qh qh (1) qh (2) app ph ph ph (1) ox (1) qh (yli 6)
tammat Fly Diverse Mochahontas Trouble Minded Whysolacking Playin Doubles Not So Fast Ultimate Best Emma Hoppin' Bettina CHR Chilly 'n Steady CHR Cavetress RW' Dark Extinction Headress Lil 'n Cute Lady Austerity CHR Deadly Fairy Samia Aliyya ox Hayfa White Face Never Again '67
qh qh qh qh qh qh qh qh qh qh (1) qh (1) qh (2) ph ph ph ph (1) ox quarab ranger
Alta löydät kilpailukalenterimme, jossa on listattuna kaikki menneet, tulevat sekä käynnissä olevat kilpailumme. Järjestämme
ainoastaan lännenratsastuskilpailuja sekä mahdollisesti muuta kyseiseen lajiin liittyvää toimintaa. Tilallamme on sangen hyvät
puitteet kaikenlaisille tapahtumille ja vuokraammekin niitä myös ulkopuolisille. Jos siis olet järjestämässä toimintaa, mutta
sinulta puuttuu järjestyspaikka, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen n.tuire@gmail.com.
perus = showmanship at halter, pleasure, horsemanship, riding, trail ja reining
pvm 26.-31.12.2011 19.-20.06.2011 24.-27.04.2011 25.04.2011 16.04.2011 02.-05.11.2010 23.-26.10.2010 17.-19.10.2010
taso D/C C D/C E D E/D E/D E
luokat/lajit kaikki perus+barrel perus+vauhti joukkuelajit osa näistä: trial, speed, ranch trials, pole, barrel, ranch kaikki vauhti, karja
muuta tulokset tulokset tulokset tulokset tulokset tulokset tulokset tulokset
Kasvatus ei ole vielä ajankohtaista Dayo Ranchilla. Suurimmaksi osaksi tulen kasvattamaan quarterhevosia, mutta niiden ohella varmasti syntyy myös muun rotuisia hevosia tallin rotuvalikoimasta. Paintit ovat mitä luultavimmin toinen "päärotu", koska niiden kasvatuksessa voi käyttää quartereita, joita tallista löytyy eniten.
Tietenkin kaikki hevosemme ovat osa suurta perhettämme, mutta koska ne pääsivät esille jo edempänä, ei niitä tarvitse enää uudelleen tässä esitellä. Tilan paperi-, raha- ja muut vastaavat asiat hoitaa Gabriela Dayo (Tuire N.), joka samalla toimii hevosten päätoimisena kisaajana. Valmennukset ja hevosten liikutukset kuuluvat hänen miehelleen Nicholakselle, jonka apuna toimii heidän poikansa Alex. 15-vuotias Alex pitää huolta myös tallin sisäisistä asioista eli hevosten tarhauksista, ruokinnasta ja muusta hoidosta. Hevosten toisena kisaratsastajana (lähinnä joukkuelajeissa) toimii Gabrielan sisko Luciana (Terhi N.)
Astek on kolmikuinen saksanpaimenkoiran ja pitkäkarvaisen collien sekoitus. Pentujen tavoin tytöllä on vielä tapana näykkiä,
varsinkin leikin tohinasssa, mutta piakkoin se on varmasti oppinut siitä kokonaan pois. Astek kasvoi hieman pienemmällä
tallilla, joten se on tottunut hevosiin sekä samalla myös lampaisiin, vuohiin ja suurisarvisiin lehmiinkin. Harvoin neiti
tekee kovin pitkää tuttavuutta suurempien nelijalkaisten kanssa, vaan se pyörii enimmäkseen ihmisten ja tallikissojen kanssa.
Maya on kolmivuotias maatiaiskissa, joka rakastaa paijailua. Se viettäisi mielellään vaikka koko päivän jonkun sylissä
siliteltävänä. Se yleensä pyöriikin juuri siellä, missä on ihmisiä ja harvoin, jos koskaan, kukaan kävijöistä voi lähteä
sanoen, ettei nähnyt tallin rusehtavan harmaata kattia. Toinen Mayan lempipuuhista on löhöily auringossa, joten sitä
etsiessä ei kannata edes vaivautua varjoisiin paikkoihin.
Inga on myös kolmivuotias maatiaiskissa, koska se ja Maya ovat samasta viiden kissan pentueesta. Tämä neiti on jostain
tuntemattomasta syystä hieman arka uusia ihmisiä kohtaan, joten se pysyttelee mieluummin omissa oloissaan. Päivän
päätteeksi se sitten tulee kiehnäämään tuttujen ihmisten jalkoihin saadakseen huomiota. Inga on hyvin leikkisä kissa
ja varsinkin narun päässä olevan pallon kiinni saaminen on sen lempitouhua. Tätä se leikkii mielellään myös vieraidenkin kanssa.
